Musiikin historiassa harva yhtye voi sanoa olleensa niin radikaalisti aikaansa edellä kuin Michiganin Ann Arborista kotoisin oleva The Stooges. Kun maailma 1960-luvun lopulla kohisi "rakkauden kesästä" ja hippi-ihanteista, Stooges päästi valloilleen jotain paljon synkempää, raaempaa ja vaarallisempaa. Heistä tuli "proto-punkin" tärkeimpiä edelläkävijöitä: ilman heitä ei olisi Sex Pistolsia, Ramonesia tai Nirvanaa.

Yhtye perustettiin vuonna 1967. Laulaja James Osterberg (taiteilijanimeltään Iggy Pop) oli aiemmin toiminut rumpalina paikallisissa blues- ja garage rock -bändeissä. Hänen seurakseen liittyivät Ashetonin veljekset – Ron (kitara) ja Scott (rummut) – sekä Dave Alexander (basso).

Alkupäivinä, kun he vielä toimivat nimellä The Psychedelic Stooges, heidän esiintymisensä olivat enemmän avantgardistisia performansseja kuin perinteisiä konsertteja. Iggy käytti mielellään kodinkoneita – kuten pölynimuria tai tehosekoitinta – luodakseen kiertävää, meluisaa soundia. Scott Asheton rumpali öljytynnyreillä ja Ron soitti hypnoottisia, toistuvia riffejä. Dokumentin tekstin mukaan Iggy sai inspiraationsa televisio-ohjelmien (kuten Howdy Doody tai Soupy Sales) lyhyydestä ja yksinkertaisuudesta: hän halusi, etteivät hänen sanoituksensa olisi pidempiä kuin 25 sanaa, jotta jokainen sana saisi painoarvoa.

Stoogesin maine ei perustunut vain musiikkiin, vaan myös Iggy Popin äärimmäiseen lavapreesensiin. Hän oli yksi ensimmäisistä esiintyjistä, joka heittäytyi säännöllisesti yleisön sekaan (stage diving). Esiintymistensä aikana hän usein voiteli itsensä maapähkinävoilla tai raa''alla lihalla, viilteli itseään lasinsiruilla ja provosoi jatkuvasti katsojia. Elokuvan kuvauksen mukaan bändi suhtautui esiintymisiin "ei-show-bisnes" -tavalla: usein he saattoivat virittää soittimiaan lavalla 10-15 minuuttia, mikä vain kiehtoi yleisöä entisestään.

1970-luvun alkuun mennessä yhtye oli hajoamispisteessä. Heroiiniriippuvuus ja alkoholi kuluttivat jäsenet täysin. Dokumentti viittaa heidän viimeiseen kiertueeseensa "kuolemanmarssina", jolloin he soittivat moottoripyöräbaareissa ja yleisö heitti heitä pulloilla. Levy-yhtiöt käänsivät heille selkänsä ja jäsenet köyhtyivät. Vuonna 1974 Stooges hajosi lopullisesti, jäsenet etsivät siviiliammatteja (kuten kuorma-autonkuljettaja tai elektroniikkainsinööri) ja Iggy Pop aloitti soolouran.

Vuosikymmenten ajan näytti siltä, että Stooges jäisi vain alaviitteeksi historiaan, mutta punk- ja grunge-sukupolvi (Nirvana, Sonic Youth, Mudhoney) palvoi heitä pyhimyksinä. Kurt Cobain nimesi Raw Powerin suosikkialbumikseen.

Vuonna 2003 yhtye palasi yllättäen yhteen. Mike Watt (The Minutemen) otti basson haltuunsa, ja Stooges sai vihdoin sen tunnustuksen, joka heiltä evättiin 70-luvulla: he soittivat loppuunmyydyillä festivaaleilla ympäri maailmaa. Vuonna 2010 heidät valittiin Rock and Roll Hall of Fameen.

Stoogesin tarina päättyi lopullisesti vuonna 2016, kun Scott Ashetonin ja Steve Mackayn kuoleman jälkeen Iggy Pop ilmoitti yhtyeen lopettamisesta.

Heidän vaikutuksensa on mittaamaton. He osoittivat, ettei rock-musiikissa ole kyse teknisestä taituruudesta, vaan raa''asta rehellisyydestä ja tinkimättömästä energiasta. Kuten Iggy Pop totesi valintapuheessaan: "Musiikki on elämää, eikä elämä ole bisnestä." Stooges on pysyvä muistomerkki ajalle, jolloin musiikki pystyi vielä olemaan todella vaarallista.